Hallitusehdokkaat kaudelle 2023 – 2024

Moro.
Olen Tampereelta kotoisin, pitkin poikin maailmalla työskennellyt, nykyään Pirkkalassa asuva, vaunulla sujuvasti paikkakuntaa vaihteleva perheenisä ja olen ehdolla SFC Pirkanmaan hallitukseen.
Ensipuraisu karavaanitouhuihin tuli joskus kymmenisen vuotta sitten, kun hetken mielijohteesta vuokrasimme perheen käyttöön asuntovaunun.
Siitä jäi muistoksi mukavia retkeilyhetkiä ja sen keikan jälkeen oman vaunun hankinta olikin aina vähän mielessä.
Silti kaupoille asti ei muilta harrastuksilta ja reissaamisilta koskaan ehtinyt, kunnes entistä pääministeriämme lainaten
– yllättäen ja pyytämättä
– tuli korona-epidemia, joka käytännössä lamaannutti muut harrastukset, esti tai kohtuuttomasti vaikeutti ulkomaille matkustamista ja onnekkaasti ohjasi mut uudelleen karavaanariharrastuksen pariin; tuli viimein hankittua se oma vaunu kesällä 2020.
Olen siis karavaanarina vielä vähän untuvikko, mutta heti alusta asti täysin harrastuksen ympärivuotisesti mukanaan viemä.
Ammatikseni teen IT-alan konsultointia ja voin tehdä työtäni missä vain, kunhan ollaan kännykän kuuluvuusalueella.
Niinpä viihdyn vaunuillen nykyään aina kuin mahdollista; vapaa-ajalla tietysti, mutta teen myös usein töitä etänä ”vaunukonttorilla”.
Mikäs sen mukavampaa, kun kahvinkeittopaikka on käsivarren ulottuvilla ja tauolle terassille on matkaa vain sen pari metriä. Heti työpäivän päätyttyä olen jo valmiiksi siellä, missä yleensä haluan vapaa-aikaanikin viettää.
Matkaseurana minulla on usein yliaktiivinen, huomionkipeä ja läheisriippuvainen kääpiöpinseri Simo, joka pitää huolen siitä, ettei meno ole tylsää eikä hiljaista.
Perheeseeni kuuluu lisäksi puoliso, yksi teini ja pari nuorta aikuista lasta. Puolisoni viihtyy myös mukana reissuilla, mutta nuorison houkuttelemiseksi en ole vielä löytänyt ihan oikeita taikasanoja.
Hallituksessa haluaisin keskittyä kehittämään alueilla tekemisen mahdollisuuksia ja omaa markkinointiamme, jotta lisäisimme hienojen alueidemme kiinnostusta ja näkyvyyttä entistä laajemmalle käyttäjäkunnalle.
Pidetään kiinni niistä hyvistä asioista, joita nykyinen jäsenistö pitää viihtymisen kannalta tärkeinä.
Meillähän on kaikenlaista mukavaa meininkiä; on biljardia (oma suosikkini), dartsia, lentistä, tanssia, karaokea, pubia, saunoja, lenkkeilymaastoja, Maisassa jopa oma koirapuisto, lapsille puuha- ja leikkimahdollisuuksia jne.
Mietitään kuitenkin samalla, voitaisiinko toteuttaa jotain sellaista uutta, jolla alueistamme saataisiin entistäkin mukavampia (ja ehkä nimenomaan toisista alueista edukseen paremmin erottuvia) paikkoja olla ja harrastaa …tai vaikka tehdä etätöitä.
Tuolla jossain on vielä paljon ihmisiä, jotka haluaisivat tulla SFC Pirkanmaan vieraiksi tai aktiivisiksi toimijoiksi, mutta eivät välttämättä vielä itse tiedä sitä 😉


Hallituksessa olen toiminut vajaat 2 vuotta ja keväästä 2021 varapuheenjohtajana.
– Motivaatiota ja innostusta on vielä jatkaa hallituksessa.
Paljon on saatu aikaan, mutta paljon on vielä tekemättä.
– Itse katson asioita, joita olen saanut vietyä eteenpäin hallituksessa, ovat investoinnit Maisaan!! Kannoin suurta huolta vieraspaikkojen kunnosta sekä turvallisuudesta!
Lähdin viemään asiaa eteenpäin vahvasti hallituksen sisällä, että asiat pitää saadaan liiton vaatimalle tasolle.
Tein investointi- sekä yhdistyksen budjetin vuodelle 2022 vuosikokoukseen, joka hyväksyttiin.
– Nyt vieraspaikat ovat kunnossa. Sähkötöitä joudumme vielä jatkamaan syksyn tai kevään aikana. Seuraavaksi tärkeäksi hankkeeksi näen Maisaan uuden huoltorakennuksen investoinnin lähelle jätevesipumppaamoa.
Mitä pikimmiten, sen parempi. KOSKA sillä on valtava tarve tällä hetkellä. Investoinnilla saadaan alapellon ja alakentän huoltopalvelut turvattua sekä vieraille, että kausipaikkalaisille.
– Olen myös kontaktoinut säännöllisesti Tampereen kaupungin virkahenkilöitä sekä kaupungin johtoa.
Asiat ovat koskeneet lähinnä alueen investointeja sekä suunnitteilla olevia mahdollisia kehittämishankkeita.
MITEN ETEENPÄIN:
– Mielestäni tulevan hallituksen yksi tärkeimmistä asioista on miettiä, miten yhdistyksen olisi hallinnollisesti paras jatkaa eteenpäin?
Miettiä millaista synergiaetua saamme toimimalla nykyisellä mallilla. Pystymmekö kehittämään molempia alueita tasapuolisesti näin toimimalla?
Saadaanko hyvässä yhteistyössä tarvittavat investoinnit vietyä maaliin tarvittavissa aikatauluissa?
Pystytäänkö keskittämään kaikki tarvittava energia molempien alueiden jatkuvaan tehokkaaseen kehittämiseen ja ylläpitoon?
Vai meneekö paljon energiaa muuhun kuin hallitukselle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen?
Oma vahva näkemykseni on, että nykyistä johtamismallia on tehostettava/muutettava.
– Haasteita tuo myös nykyinen maailmantilanne yhdistyksen johtamiseen.
Nykyisiä ja tulevia haasteita ovat mm. tuotteiden hinnat, niiden saatavuus, korona, energia jne.
Näihin haasteisiin vastaamaan tarvitaan yhteistyökykyinen, toimintakykyinen, sitoutunut ja asioihin nopeasti reagoiva hallitus.
NÄILLÄ MIETTEILLÄ VUOTEEN 2023
Toivon, että saamme runsaan osanoton vuosikokoukseen
1.10. Murikkaan.
TERVETULOA 1.10.2022!


Olen Akaan Taipaleenkylästä.
Työskentelen yrittäjänä Peltola Steel Oy:ssä, joka tuottaa erilaisia rautarakenne-, hitsaus-, kuljetus- ja nostopalveluja. Toimenkuvaani kuuluu myös sukutilallani maatalousyrittäjyys, joka on viljatila.
Tässä muutama vuosi vedetty happea aktiivisesta karavaanarihommista.
Nyt olisi taasen virtaa toimia aktiivisena karavaanarina, joten olen lupautunut ehdolle yhdistyksemme hallituksen jäseneksi. Kokemusta on meidän yhdistyksessä niin toimikuntatyöstä, kuin alueisännän virasta ja hallitustyöskentelystä.
Yhdistystyöskentelystä on kokemusta yli neljännesvuosisata.
Hallitustyöskentelyssä näen tärkeänä yhteistyön kehittämisen ja alueita kehitetään niiden vahvuudet huomioon ottaen. Karavaanareiden toiveet ja tarpeet kasvavat koko ajan, joka tuo kehityspaineita aluelle. Hyvällä suunnittelulla ja yhteistyöllä saamme alueemme toimimaan vielä paremmin.


Hei!
Olen aiemmin toiminut kylpyläketjun huoltopäällikkönä Tampereella ja sen jälkeen viimeiset reilut 20 vuotta yksityisenä elinkeinonharjoittajana, jolloin työnkuvaani kuuluivat mm. ison hotelliketjun sähkötyöt sekä -korjaukset sekä muutamien säätiöiden kiinteistöjen huollot ja kunnossapito Tampereella.
Olen vaikuttanut Maisansalossa noin kymmenen vuotta. Aluksi tehden lähinnä alueen sähkötöitä ja syksystä -21 lähtien toiminut aluevetäjänä vastaten myös remonttien aikaisista alueen sähköistyksistä ja valaistuksista.
Sydäntä lähellä onkin alueen kehittäminen ja eteenpäin vieminen jotta kausipaikkalaiset sekä vierailijat viihtyvät.
Tuohon tähtääminen vaatii pitkän ajan suunnitelmaa sekä pitkäjännitteistä työtä asian eteen.
Olen tuohon sitoutunut siitä hetkestä lähtien, kun aloitin aluevetäjänä Maisansalossa.
Yhdistyksen hallituksen mahdollisena jäsenenä tulen tekemään tietysti töitä yhdistyksen parhaaksi mutta ykkösprioriteetti sen jälkeen on Maisansalo.
Yhdistyksen toisella alueella Vankkurimännikössä on taas oma osaava porukka joka tietää heidän tarpeet ja kehityssuunnitelmat varmasti kaiken parhaiten.
Hallitustyöskentely aluevetäjänä helpottaisi ja nopeuttaisi asioiden läpi viemistä sekä alueen kehitystä jatkossa huomattavasti joustavammin ja se olisi meidän kaikkien yhteinen etu.
Nähdään Murikassa 1.10.2022.
Tervetuloa vaikuttamaan!


Olen entinen pohjalainen, nykyinen orivesiläinen.
Seinäjoella olin rakennusalan yrittäjänä 25 vuotta. Lopetettuani yritystoiminnan, muutimme Orivedelle, jolloin matka Maisansaloon lyheni 166 km:stä 50 km:iin.
Maisansalossa olemme vaimoni Seijan kanssa olleet vajaat 15 v.
Hallituksessa olen ollut 4 vuotta, ja vielä minulla olisi paloa jatkaa ja viedä uusia kehittämishankkeita eteenpäin.
Liityin myös toimikuntaan, joten näen konkreettisesti, mitä asioita pitäisi parantaa alueella.
Lähtökohtana minulla on jäsenistön ja ennenkaikkea kausipaikkalaisten eteen tehtävä työ.
En pelkää töitä, ja olen ollut monessa projektissa mukana, joissa olen hyödyntänyt yritysajan tietoa.
On hienoa todeta, kuinka talkoohenki on herännyt, sillä kaikki talkootyö sataa yhteiseen hyvään, sekä kasvattaa yhteishenkeä.
Meillä on kaksi aluetta, joita täytyy ja pitää päivittää aika ajoin.
Paljon on töitä, mutta yhteen hiileen puhaltamalla onnistumme siinä.


Olen ollut yhdistyksen jäsenenä 40 vuotta.
Aikaisemmin muutamia kausia hallituksen jäsenenä ja toiminut eri toimikunnissa.
Tavoitteeni on kehittää alueitamme niiden omien vahvuuksien avulla, vierailijoiden ja kausipaikkalaisten viihtyvyyden takaamiseksi.
”Vanhana” asiana ottaisin mukaan myös sen kuuluisan karavaanihengen.
SF-Caravan Pirkanmaa on
yhteinen asiamme.



Minua on pyydetty ja haluan olla mukana jatkossakin hallituksesssa kehittämässä yhdistyksen harrastustoimintaa, molempia alueitamme, toimintaedellytyksiä ja – ympäristöä.
Hallitustoiminnassa tulee olla avoimmuutta ja tiedottamista päätetyistä asioista. Hallituksen pitää myös tukea ja arvostaa alueidemme toimikunta- ja talkootyötä.
Toiminta pitää olla rehtiä, reilua ja rehellistä.
Kokemusta minulla on vankasti karavaaniharrasteesta ja toiminnasta, ensi keväänä tulee jo 40 vuotta harrasteen parissa. Pitkä kokemus ja historia on eduksi yhdistystoiminnassa. Aktiivisessa toiminnassa olin jo 1984 syksystä yhdistyksessä.
Alkujaan olin jo luomassa Maisansalon aluetta 1985, joka on nyt käytössämme edelleen.
Pidän tärkeänä kehittää ja viedä eteenpäin yhdistyksen toimintaa ja hallituksen linjauksia.
Turvallisuus on aina ollut minulle tinkimätön sydämen asia.
Olin mukana SF Caravan liiton turvatoimikunnassa 13 vuotta asiantuntijana ja kouluttajana.
Nyt olen ”sinnikkäästi” ollut yhteyksissä Tampereen kaupunkiin hidasteen saamisesta Maisansalon portin läheisyydessä olevalle suojatielle, koska se on suuri liikenneturvallisuusriski ja ehdottomasti hidaste on saatava.
Meillä on kaksi hyvää, viihtyisää ja toimivaa karavaanialuetta ja meillä on oltava kaksi aluetta, yhdelle emme mahdu.
Nämä alueet tulee pitää tasapuolisesti viihtyisässä kunnossa ja toiminnassa.
Minut on myös valittu SF Caravan Pirkanmaan hallituksen edustajana Caravan Huippujen hallitukseen.
Tämä tarkoittaa myös sitä, että minulla on tavallaan ”velvoite” kiertää kaikki Caravan Huiput -alueet vuosittain ja antaa palaute jokaisesta alueesta, ja tätä myös toteutetaan.
Matkailuautolla liikumme ympäri vuoden, etupäässä kotimaassa ja etenkin SFC-alueilla.
Siellä näkee miten muualla toimitaan kesällä sekä talvella ja mikä on alueiden viihtyvyys.
Myös sieltä saa monia ”vinkkejä” ja ideoita toiminnan kehittämiseen.
Hallituksen pitää tukea ja palkita toimikuntatyötä, koska toimikunnan talkootyö on hyvän toiminnan ja tuloksellisen aikaansaamisen perusta sekä yhdistyksemme etu.