Pirkanmaan koronaepidemia on STM:n luokituksen mukaisesti kiihtymisvaiheessa ja siksi Pirkanmaalla toimiva alueellinen pandemiaohjausryhmä eli ”koronanyrkki”, joka koordinoi alueellista viranomaistyötä ja toimenpiteitä on antanut suosituksen jonka mukaan mm. yleiset saunat suositellaan suljettaviksi 2.12.2020 – 1.3.2021

Tästä johtuen on SF-Caravan Pirkanmaa ry:n hallitus päättänyt 20.12.2020 aiemmasta päätöksestään 29.11.2020 poiketen että yleiset saunat Maisansalossa ja Vankkurimännikössä suljetaan ajalle 2.12.2020 – 1.3.2021. Tilaussaunat ovat edelleen käytössä kuitenkin niin, että niitä voi käyttää perhekunnittain.

Perhesaunan varauksen voi tehdä molempien alueiden vastaanotosta henkilökohtaisesti toimiston normaaleina aukioloaikoina, EI PUHELINVARAUKSIA.
Perhesaunavuoro 1h on maksuton molemmilla alueilla.

Uusia päätöksiä saunojen avaamisesta tai sulun jatkamisesta tehdään sen mukaan mitä viranomaiset päättävät tai suosittelevat.

Koronanyrkin virallinen tiedote asiasta luettavissa TÄÄLTÄ

Tiedote SFC Pirkanmaa ry:n hallituksen päätöksestä 20.12.2020
Yhdistyksen hallitus on käsitellyt tänään kokouksessaan koronaepidemian aikaisia perhesaunomisia leirintäalueilla. Aikaisemman hallituksen päätöksen mukaisesti perhesaunavuorot ovat maksullisia koronaepidemian aikana. Vankkurimännikön alueisännät ovat kuitenkin toimineet hallituksen päätöksestä poiketen ja tarjonneet maksuttomat perhesaunat vuorolistan mukaisesti toimikuntaresurssien puutteen vuoksi. Hallitus moitti Vankkurimännikön alueisäntiä kyseisestä päätöksestä ja kehotti jatkossa toimimaan hallituksen päätöksien mukaisesti.
Vankkurimännikön maksuttomat perhesaunavuorot ovat sujuneet hyvin ja saaneet positiivista palautetta. Yhdistyksen hallitus päätti tänään kokouksessaan että tästä päivästä eteenpäin perhesaunavuorot ovat maksuttomia sekä Maisansalossa että Vankkurimännikössä koronaepidemian poikkeustilan aikana 17.1.2021 asti.
Virroilla 20.12.2020
SFC-Pirkanmaan Hallitus