Maan hallitus on tiukentanut ohjeita koronaepidemian leviämisen ehkäisemiseksi.

Tämän vuoksi SF- Caravan Pirkanmaa ry:n hallitus on päättänyt, että Maisansalon ja Vankkurimännikön yleiset kokoontumistilat pidetään suljettuina 15.12.2020 saakka, eikä mitään yleisötapahtumia järjestetä tänä aikana.

Saunat pidetään toiminnassa sillä rajoituksella, että saunatiloissa saa kerrallaan olla enintään 10 henkilöä. Alueilla annetaan tarkemmat ohjeet, joita kaikkien on noudatettava.

Mikäli ohjeita ei noudateta, on alueisännällä oikeus sulkea saunat ja tehdä muita tarvittavia toimenpiteitä.

Molempien alueiden paikalliset ohjeistukset voitte tarkastaa alueiden omilta sivulta.

MAISANSALO

VANKKURIMÄNNIKKÖ

SF-CARAVAN RY:n tiedote 26.11.2020 luettavissa TÄÄLTÄ